Tokion maraton raportti
Tokion major debyytti meni lopulta juuri niin kuin toivoin ja juuri niin kuin en toivonut. Juoksu kulki alkuun poikkeuksellisen kevyesti ja 25 kilometriin asti kaikki oli täysin hallinnassa, jopa negative split oli mahdollinen. Sitten vatsa ja nesteet alkoivat sekoilla, geelit eivät enää imeytyneet ja loppu muuttui taisteluksi oksennusrefleksiä ja vatsakramppeja vastaan. Silti pidin itseni kasassa ja juoksin maaliin ajassa 2:58:51 eli alle maagisen kolmen tunnin.
1/7 majorit, peli on avattu
Peli on avattu major maratonien osalta 1/7. Ensimmäinen seikkailuni majorien osalta päättyi erinomaiseen uuteen henkilökohtaiseen ennätykseeni ja 3 tunnin alitukseen. Aikatavoitteeni täyttyi (alle 3 tuntia), mutta tavoite negative splitistä tai even splitistä ei vieläkään toteutunut useamman maratonin kokemuksesta huolimatta. Pystyy siis edelleenkin parantamaan.
Ennätys ei syntynyt helposti, vaan se oli valtavan taistelun tulos lopun romahdusta vastaan. Tästä on erittäin hyvä lähteä karsiutumaan kohti muita majoreita, joita on vielä 6 jäljellä. Päiviäkin projektilla on vielä 940 jäljellä. Vuoteen 2026 en valitettavasti päässyt muihin majoreihin karsiutumaan, mutta katse on jo vuodessa 2027.
Valmistautuminen kisaan
Viimeiset päivät, hiilarit ja ravistelut
Edelliset päivät ennen Tokion kisaa menivät valmistautuessa kevyillä ravistelujuoksuilla ja tankatessa hiilareita. Juoksut tuntuivat uskomattoman hyviltä. Jalat tuntuivat kevyiltä ja sykkeet pysyivät erityisen matalalla. Hiilaritankkauksessa luotin Valencian maratonilla käyttämääni metodiin, jossa söin noin 10g hiilaria per painokilo perjantaina ja lauantaina välttäen ylimääräistä rasvaa tai kuituja. Lauantaina ihmettelinkin, että onpa suolentoiminta nyt aktiivista, kun tuli käytyä kolme kertaa tyhjentämässä.
Uni ja aikaero
Aikaerosta johtuva väsymys yleensä vaivaa minua varsinkin itään päin matkustaessa. Saan kyllä nopeasti nukahdettua, mutta herään yöllä ja on hankala saada uudestaan unen päästä kiinni. Näin kävi tälläkin kertaa ja kehonlämpötila oli myös öisin koholla, koska sisäinen kello oli lähempänä Suomen aikaa. Olen kuitenkin käsittänyt, että kisaa edeltävällä yöllä ei olisi niin paljon merkitystä, jos muuten on nukkunut suhteellisen hyvin. Kylmillä suihkuilla yöllä yritin saada kroppaani viilentymään ja auttaa nukahtamisessa, mutta kisajännitys myös osaltaan piti hereillä.
Kisapäivän aamu
Heräsin lopulta 5:00 maissa herätyskelloon ja olin päättänyt, että en vilkaise OURA:n lukemia. No kyllä mä ne sitten kuitenkin vilkaisin ja oirevahti hälytti lieviä merkkejä: +0,6c kehonlämpötila, leposyke 35 (superhyvä) ja HRV 65 (alle keskiarvon). En ollut kuitenkaan huolissani, koska tunsin oloni tosi hyväksi.
Aamutoimien yhteydessä aamupalaksi join kupin kahvia, Maurten Solid 160 -patukan ja Maurten Mix 320:aa 500 ml pullolla hitaasti tunnin aikana lipittäen. Tämän lisäksi otin suolatabletin erillisellä vesilasilla.
Varusteet ja viimeiset säädöt
Tein viimeiset varustesäädöt ja kävin mielessäni läpi geelitaktiikkaani. 2XU:n kompressioshortseihini oli ilmestynyt haaroihin reikä, joten vaihdoin ne perus Niken juoksushortseihin. Lippiksen ja pannan välillä pohdin, kumman kanssa juosta. Sääennustuksen mukaan näytti, että maratonin aikana olisi pääosin pilvistä 7-16c, joten valitsin pannan. Se pitäisi kuulokkeet paremmin korvilla.
Puin kisavaatteet päälleni ja niiden päälle hupparin ja housut pitämään minut lämpimänä lähtöön asti, kun palelen niin kovin herkästi.
Geelitaktiikka
Geelitaktiikkani oli ottaa noin 80-90g hiilaria tunnissa:
SIS Beta vartti ennen starttia veden kanssa
7 km kohdalla SIS Beta Electrolyte
14 km Maurten 100Caf
20 km SIS Beta
26 km SIS Beta Electrolyte
32 km Maurten 100Caf
38 km SIS Beta
Lähtöviivalle
Tokion julkinen liikenne on käsittämättömän suuri verkosto muun muassa eri linjoja, junia, metroja ja monoreileja. Nykytekniikka Google Mapsin avulla auttaa suunnistamaan helposti ja näyttää reaaliaikaisesti, mikä linja ja laituri kannattaa valita. Kävelin lähimmälle Kanda-nimiselle asemalle ja siitä oli muutamien pysäkkien matka kohti lähtöaluetta, joka sijaitsee Shinjukussa Tokion hallintorakennuksen luona. Maalialue puolestaan sijaitsee lähellä keisarillista palatsia.
Shinjukun asemalle saavuttuani opastajia oli järjestäjän taholta ilahduttavan paljon. Tokion maratonilla juoksijat järjestettiin 1-5 GATE-portteihin ja niiden sisällä oli vielä järjestetty juoksijat eri lähtöryhmiin perustuen juoksunopeuksiin. Ensimmäisessä portissa, johon itse kuuluin, oli lähtöryhmät B, C ja D, ja olin jotenkin onnistunut saamaan itseni B-lähtöryhmään, josta lähti 2:50 juoksijat, C:ssä 3:00 ja D:ssä 3:20.
Mitään näitä ei tarvinnut muistaa ulkoa, vaan kaikki ovat siististi näkyvissä juoksulapussa. Laput olivat myös jaoteltu muistaakseni kahdeksaan eri väriin, jotka määräsivät muun muassa maalin jälkeisen ulostulon. Kaikki oli organisoitu siis erittäin tarkasti ja järjestelyt toimivat kiitettävän hyvin.
Lähtöportilla oli myös iso järjestelmällinen alue tavarasäilytykselle, josta ne järjestäjien toimesta viedään maalialueelle. Itse aikaa ja vaivaa säästäen päätin mennä ilman. Vessajonot olivat massiiviset, kuten kuvitella saattaa, mutta jono liikkui koko ajan. Miesjonossa bajamajat olivat avoimena pisuaarimaisesti, joten sekin edesauttoi jonon etenemistä miehille, joilla oli virtsaamisen tarve. Mitään puskiin tai seiniin kuseksijoita ei näkynyt ja siitä osaltaan myös järjestelijät pitivät hyvää huolta. Tämän lisäksi turvatarkastukset tehtiin porteille tultaessa.
Saavuin B-karsinaani jo tuntia ennen lähtöä. Istuskelin siinä vartin verran ja säästelin jalkojani. Päätin vielä kertaalleen mennä jännäpissalle jonottamaan ja siinä sitten sopivasti menikin puolisen tuntia. 15 minuuttia ennen lähtöä otin suunnitellun geelin ja jätin ylimääräiset vaatteeni järjestäjien keräyslaatikkoon. Yritin vielä tehdä jotain dynaamisia venytyksiä ja pitää itseni lämpimänä odotellessa lähtöä. Lämpötila lähdön aikaan 9:10 oli lähes optimaalinen noin 9 c ja puolipilvistä ilman merkittävää tuulta.
Kisapäivä kilometreittäin
Lähtö 0-10km (41:58, tahti 4:11 min/km)
Lähtö oli upea ja valkoista konfettia satoi päälle. Odotin, että lähtöryhmässä B suurin osa lähtee liian kovaa ja päätin itse pitää vauhdin konservatiivisena. Ruuhka kuitenkin yllätti pahanpäiväisesti ja joukkoon oli selkeästi eksynyt myös huomattavasti hitaammin juoksevia. Ensimmäinen kilometri meni enemmän tai vähemmän väistellen ja selviytyen pahimmasta ruuhkasta ja aika oli turhankin maltillinen. Pahimman sumpun avauduttua vauhti kiihtyi huomattavasti, mutta rasitus ei kuitenkaan lisääntynyt merkittävästi. Ensimmäisen kilometrin jälkeen seuraavat 5-6 km olivat hyvin alamäkivoittoisia.
Fiilis oli erinomainen. Tuntui kevyeltä ja vahvalta. Kilometrit tuntuivat tulevan hyvin nopeasti vastaan ja olin luottavainen, että nyt tulee ennätysjuoksuni. Vilkuilin muutaman kilometrin välein, että missä mennään sykkeiden osalta ja ne näyttivät myös erinomaisilta. Jopa 10-15 bpm pienempää kuin joulukuun Valencian maratonillani samoissa vauhdeissa, jossa mitä ilmeisimmin vielä oli jonkin sortin tautia päällä. Valenciassa ei missään vaiheessa tuntunut kevyeltä ja vahvalta.
Nopeasti havaitsin myös, että Garminin kilometrit ja järjestäjien kilometritaulut tulivat hyvin eri aikoihin. Näin ollen päätin muistella tarkemmin tavoiteväliaikojani 10km ja 20km, jotka minulla olivat 42 min + 42 min eli 4:12 min/km tahtia ja tähdätä niihin. Juoksin ryhmässä, jossa olivat 3 tunnin jänikset, tosin samalla vähän ihmetellen miksi ne juoksivat liian kovaa. En minä heidän vauhtilogiikastaan sinänsä mitään tiedä, mutta luulisin heidän auttavan parhaiten juoksemalla toinen puoli nopeammin tai tasavauhtisesti. Voi toki myös olla, että ottivat alun laskettelut hyödyksi.
Ensimmäisen SIS Beta -geelin (40g hiilaria) otin suunnitelman mukaan ennen vesipistettä noin 7 km kohdalla. Pyrin muutenkin ottamaan vettä alusta lähtien geelien yhteydessä ja muuten järjestäjän tarjoamaa Pocari Sweat -urheilujuomaa. Aurinko alkoi pikku hiljaa enemmänkin täyttämään katuja ja pilvet poistumaan horisontista.
10-20km (1:24:17, tahti 4:13 min/km)
10 km väliaikani oli lähes sekunnilleen tavoiteltu 42 minuuttia. Päätin kruisailla rennosti suunnitelman mukaisesti. Oloni oli kevyt ja vahva, sykkeeni erinomaisella tasolla, juoksu sujui ja oli helppoa. 14km kohdalla otin toisen geelini Maurten100Caf, joka sisältää myös kofeiinia piristeenä. Vettä ja Pocaria yritin myös saada tasaisesti otettua. Lämpö alkoi selkeästi vähän nousemaan auringon myötä, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Erinomaiset olosuhteet olivat ja rata tasaisen nopea. Jonkin verran loivia ylä- ja alamäkiä tuli vastaan siltojen ylityspaikoissa.
Hauskaa oli törmätä 16-20 km tienoilla This Messy Happy -youtubettajien Ben ja Maryn Beniin. Olen varmaan pari vuotta katsonut jokaisen heidän YouTube-videon ja tiesinkin Benin jahtaavan viimeistä puuttuvaa major-mitaliaan ja 3 tunnin alitusta. Pari kilometriä juostiin peräkkäin, mutta sen jälkeen hän selkeästi nosti enemmän tahtiaan. Maltoin mieleni vielä, vaikka olisikin ollut voimia ja halua lähteä seuraamaan. Sykkeet olivat edelleen varsin maltillisella tasolla.
20-25km (1:44:59, tahti 4:08 min/km)
Lähdin suunnitelman mukaisesti kiristämään tahtia. Ajatuksena oli juosta seuraavat 10km pätkät 41 minuuttiin eli noin 4:06 min/km tahtia. Ensimmäiset viisi kilometriä sujui lähes täydellisesti suunnitelman mukaisesti ja nappasin SIS Beta Electrolyte -geelin 20km jälkeen veden kanssa. Oli tarkoitus ottaa normigeeli, mutta ajattelin, että ei sillä niin merkitystä ole.
Puolimaratonin kohdalla väliaika oli 1:28:48. Päättelin siitä, että on varaa vähän jopa himmata tarvittaessa ja silti juosta alle kolmen tunnin, mutta edelleen voimat ja fiilis olivat vahvasti suunnitelman mukaisesti juosta negative split.
25-30km (2:05:42, tahti 4:08 min/km) Ensimmäiset merkit ongelmista
25 km tienoilla tuli ensimmäiset tuntemukset vatsaan ja kurkkuun. Tuntui, että geelit ja juotavat eivät oikein imeydy normaalisti. Alkoi voimakkaammin tulla etova maku suuhun. Vauhti kuitenkin pysyi tasaisena eikä ollut sen suurempia ongelmia. Pyrin myös jokaisella juottopisteellä ottamaan hivenen urheilujuomaa ja vettä sekä jäähdyttämään niskaani kylmällä vedellä.
Fiilis oli luottavainen ja mielessä pyöri, että 30 km jälkeen enää perus 10 km jäljellä plus viimeiset pari kilsaa, jotka menee tarvittaessa vaikka vaan sisulla. Hyvä tästä tulee.
30-35km (2:26:45, tahti 4:12 min/km) Ongelmat alkavat kasaantua
Tässä vaiheessa kuvittelin, että minulla on vain yksi geeli ottamatta ja voin sen hyvin jättää ottamatta. Tosiasiassa minä kannoin vielä kahta 40g geeliä mukana. Otin kuitenkin juottopisteiltä aina sen mitä pystyin, vaikka en juuri mitään pystynytkään nielemään. Suuhun alkoi tulla yhä enemmän etovaa oloa ja vatsa alkoi osoittamaan kramppaamisen merkkejä.
35-40km (2:49:01, tahti 4:27 min/km) Ongelmat eskaloituvat, maraton alkaa
Vanha klisee on, että maraton alkaa 30km jälkeen. Kliseet yleensä ovat kliseitä, koska ne pitävät paikkansa. 35km jälkeen päässä alkoi raksuttamaan tutut kysymykset. Kuinka pitkään kestän vielä tätä kipua? Jos vähän pudotan vauhtia, niin riittääkö se? Pitäisikö nopeasti oksentaa ja koittaa jatkaa sen jälkeen? Montako kilometriä on 38km kohdalla jäljellä ja mikä pitää olla keskivauhti, jotta kolme tuntia alittuu? Päässälasku on yllättävän hankalaa tässä vaiheessa kisaa. Viimeiset kilometrit vaativat fyysisen kestävyyden lisäksi ennen kaikkea henkistä kestävyyttä.
Krampit alkoivat vatsassa pahentua. Ei onneksi oikeastaan muualla tuntunut krampit niin pahoilta kuin vatsassa. Pitkää sylkeä jouduin räkimään ulos ja yhden juottopisteen jälkeen tuli potkuna se pieni määrä nestettä ulos, jota sain sisään.
Päässälaskuja vaikeutti huomattavasti se, että Garmin oli niin paljon edellä, joten yritin päätellä, että kun tulen 39km taululle ja kello näyttää 2:45:00, niin silloin mulle periaatteessa riittäisi noin 5 min/km tahti 3 tunnin alitukseen. Tahtia olin selkeästi keventänyt, mutta en varmaksi osannut sanoa enää, että paljonko. Garminin piippaukset menivät minulta ohi ja kierrostahti-näyttö näytti ihan mitä sattuu. Ihmisiä alkoi tulemaan molemmilta puolin ohi enemmän ja enemmän joten olin hyvin epävarma vauhdistani. Jännitin, että milloin 3 tunnin jänikset tulevat ohitseni.
40-42,195km (2:58:51, tahti 4:28 min/km) Sisulla
Alkuperäisen suunnitelman mukaan tässä vaiheessa voin kiihdyttää omaan rentoon kovaan vauhtiin. Jopa Valenciassa, jossa seinä tuli vastaan ja keskimääräinen syke oli ollut koko kilpailun ajan huomattavasti korkeammalla, sain jostain ylimääräistä energiaa, joka auttoi juoksemaan lopun suhteellisen OK-vauhtia. Nyt vain laskin, että mä voin juosta omaa kevyttä PK-vauhtia ja alittaa 3 tuntia, jos vain selviydyn loppuun asti pystyssä oksennusrefleksiä vastaan taistellen.
Yritin ottaa musiikista voimaa. Enää kaksi biisiä. En vain kuollaksenikaan muista mitkä ne olivat.
42km kohdalla olin vasta täysin varma, että tulen alittamaan 3 tuntia. Näin tuloskellon ja tarpeenvaatiessa voisin vaikka hoiperrella maaliin.
Maalissa
Fiilis oli superhelpottunut ylittäessäni maaliviivan, mutta oli heti pakko mennä nojailemaan aitaa vasten ja yökkäilemään. Massamaratoneilla maaliin tullessa kehotetaan jatkamaan kävelyä eteenpäin, jotta ei synny sumppua maalialueelle. Hetken keräiltyäni jatkoin eteenpäin, jossa järjestäjät antoivat mitalit ja vesipullon. Etsin sopivan paikan ja istuin hetkeksi alas huilaamaan.
Lääkintähenkilökunta kysyi tarvitsenko apua, mutta en siihen oikein osannut mitään sanoa. Ajattelin, että en mä nyt halua vaivaksi olla, kyllä tämä tästä. Hetken siinä elpysin ja jatkoin matkaani. Järjestäjien toimesta sai vielä tyylikkään pyyhkeen ja foliokäärön lämmikkeeksi, jotka todellakin tulivat tarpeeseen. Aloin palelemaan jo melkoisen paljon, vaikka keli olikin lämmennyt noin 16c asteeseen ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.
Järjestäjiltä saatiin vielä pussit, johon kerättiin muun muassa Pocari Sweat -juoma, banaani, jotain erikoista semisyötävää juotavaa, erikoinen pilleri, pyyheliinoja, pesuainetta, kylpysuolaa sekä shampoota ja hoitoainetta.
Kävelyä jatkettiin yllättävänkin pitkään ja täytyi mennä oman numerolapun värin perusteella osoitettuun paikkaan. Itselläni oli pinkki lappu, joka oli hyväntekeväisyysjuoksijoilla. Meidät johdatettiin johonkin isoon toimistorakennukseen, jossa oli oma lounge. Siellä oli koottuna hyväntekeväisyysorganisaatioiden pisteet. Edustin juoksussa JOICFP-organisaatiota ja he pitivät minusta oikein hyvää huolta. Otettiin muutamat kuvat ja siitä jatkoin junalla kohti hotellia.
Loungessa bruttoajalla https://www.joicfp.or.jp/eng/
Mikä meni pieleen?
Diagnosoin lopulta itselleni nestehukan. En yksinkertaisesti juonut riittävästi ennen kisaa, edeltävinä päivinä enkä varsinkaan kisan aikana. Lämmön ja auringon noustessa keho ei enää saanut imeytettyä geelejä alas ja tuli paha olo. Vatsani oli myös ollut edeltävän viikon vatsataudin jäljiltä ärtynyt, joka varmaan osittain sotki asiaa. Minulle tulee usein treeneissä herkästi virtsaamisen tarve, joten ehkä alitajuisesti pyrin ottamaan turhan maltillisesti nestettä sisään ja se kostautui.
Mutta loppujen lopuksi tämä on erittäin hyvää oppia ja selkeä kehityskohde tulevia kisoja silmällä pitäen. Jokaisesta maratonista pystyy ottamaan paljon oppia ja on hyvä palata jälkikäteen lukemaan raportteja. Huippuälykkäät ihmiset oppivat muiden virheistä. Älykkäät oppivat omista virheistä. Tyhmät ei edes omista virheistä. Yritän oppia.
Mikä onnistui
Ehjä nousujohteinen treenijakso poikkeuksellisen kylmän talven aikana. Sain hienosti viikkokilometrit nostettua lähelle 130km kovimmilla viikoilla ilman minkäänlaisia fyysisiä oireita. Etenkin aerobisen kynnyksen tuntumassa tehdyt juoksut tuntuivat kehittävän hienosti. Pysyin myös hyvin terveenä alkuvuoden lukuunottamatta vatsatautia ja kuumeilua, joka puhkesi noin 10 päivää ennen kisaa. Vatsataudeista onneksi sentään selviää yleensä huomattavasti nopeammin kuin pitkistä flunssista.
Kisassa onnistuin pitämään tavoitevauhdin ilman, että sykkeet olisivat nousseet liikaa. Ongelmat alkoivat vasta kun en enää saanut nestettä ja energiaa sisään. Siihen asti juoksu tuntui voimakkaalta ja kevyeltä. Pysyin myös optimistisena kisan aikana. En antanut kunnolla periksi missään vaiheessa, vaikka tuntui todella pahalta. Olin valmis tarvittaessa pudottamaan enemmänkin vauhtia, mutta maaliin oli päästävä ja jos se vain mitenkään oli enää mahdollista niin alle maagisen kolmen tunnin rajan. Ja se onnistui. Super tyytyväinen siihen.
Yhteenveto
Tokio oli siistein kokemus suhteellisen lyhyeltä maratonhistorialtani. Japanilainen kulttuuri, katujen puhtaus, ruoka, vessat, järjestelyt, junaverkostot ja ylitsevuotavan nöyrä kohteliaisuus tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Hintataso on myös yllättänyt minut positiivisesti. Se, miten edullista täällä loppujen lopuksi onkaan. Maratonreitti oli todella nopea. Ei yhtä tasainen kuin Valenciassa, mutta paljon loivaa alamäkeä ja muutamia loivia, lyhyitä ylämäkiä siltojen yli. Sää on myös usein tähän aikaan vuodesta melko optimaalinen maratonia varten.
Vettä, urheilujuomaa ja ruokaa oli tarjolla sopivin välein ja pisteet olivat hyvin organisoitu. Ei tullut kauhean pahoja sumppuja. Ainoa vähän nihkeämpi puoli kisassa oli se, että lähdön jälkeinen ruuhka oli pahempi kuin missään muualla, jossa olen juossut. Halukkaita juoksijoita toki on paljon paljon enemmän kuin mitä kisaan mahtuu mukaan, joten vaikea ruuhkilta on välttyäkään. Uskon, että kaikkensa ovat tehneet senkin asian eteen.
KAIZEN!
