MIKÄ ON 1000 PÄIVÄÄ
UNELMAA?
Elämän epämiellyttävä mutta väistämätön totuus on, että me kaikki kuolemme. Synkkää? Ehkä. Mutta kun tämän tiedostaa aidosti, se kääntyy synkkyydestä supervoimaksi.
Ajatus siitä, että eläisi ”kuin viimeistä päivää”, ymmärretään usein väärin. Carpe Diem lipsahtaa helposti hedonistiseksi höntyilyksi, jossa haetaan vain nopeita nautintoja. Päivä on liian lyhyt aika muutokselle. 100 päivää on parempi, mutta sekään ei riitä elämän suunnan pysyvään kääntämiseen.
Siksi valitsin 1000 päivää.
Kysymys kuuluu, jos tietäisit aikasi päättyvän, tekisitkö niitä asioita joita teet nyt? Juoksetko sopulina muiden odotusten perässä vai teetkö asioita, jotka ovat sinulle merkityksellisiä?
Olen itse elänyt aivan liian pitkään ”sitku-elämää”.
Sitten kun on aikaa… Sitten kun on rahaa… Sitten kun on enemmän rohkeutta…
Ongelma on siinä, että elämä vilahtaa ohi odottaessa. Kun vanhuksilta kysytään elämän ehtoopuolella mitä he katuvat, vastaus liittyy lähes aina tekemättä jättämiseen, ei tehtyihin virheisiin. Lääkäri Aki Hintsan Kuolevan miehen päiväkirja jätti minuun vuosia sitten syvän jäljen. Hintsa oli mestari opettamaan elämänhallintaa, mutta hän itsekin myönsi eläneensä usein omien oppiensa vastaisesti. Tunnistan itsessäni saman. Tiedostaminen on helppoa, muutos vaikeaa.
Lopullinen herääminen ei onneksi vaatinut omaa tai läheisen sairastumista. Se tapahtui keväällä 2025, ironista kyllä, hevibändi GHOSTin keikalla. Koin vahvan tunteen, kuin uskoon tulemisen. Nyt riittää pelkääminen.
Olin vuosia ihannoinut pelottomuutta, mutta en elänyt sitä todeksi. Pelkäsin liikaa muiden mielipiteitä. Totuus on, että loppupeleissä muut eivät todennäköisesti ajattele tekemisistäsi yhtään mitään. Miksi siis en eläisi oman näköistäni elämää?
Franklin D. Rooseveltia lainatakseni: ”Ainoa asia, jota on syytä pelätä, on pelko itse.”
Ensimmäiset 1000 päivää unelmaa starttaa 1.1.2026.
Projekti keskittyy kahteen intohimooni, juoksemiseen ja matkustamiseen. Juoksu on noussut elämässäni käsittämättömän merkitykselliseen asemaan, ja haluan nähdä mihin potentiaalini riittää kun sille annetaan tilaa. En kilpaile muita vastaan, vaan entistä itseäni vastaan.
Tavoitteeni on raaka ja selkeä. Juosta 1000 päivän aikana maailman kaikki seitsemän World Major Marathonia ja alittaa jokaisessa 3 tunnin haamuraja.
Olenko siis hypännyt pois oravanpyörästä? En. Olen vaihtanut sen itselleni merkityksellisempään oravanpyörään. Olen järjestänyt arkeni uudelleen ja jään palkkatöistäni 60 % työajalle. Teen tämän, jotta minulla on aidosti aikaa ja energiaa harjoitella tavoitteen vaatimalla tasolla ja palautua siitä. Olen tosissani.
Haluan olla rehellinen, sillä tämä projekti vaatii resursseja. Omaan vapauteeni ovat valtavasti vaikuttaneet Pasi Havian (Kohti taloudellista riippumattomuutta) ja Esa Juntusen (Omavaraisuushaaste) blogit. Ilman FIRE-yhteisön oppeja en olisi tässä kiitollisessa (LUE: etuoikeutetussa) asemassa, jossa voin tavoitella unelmiani näin suurella volyymilla.
Tämän blogin ja somekanavien tarkoitus ei ole esittää kiiltokuvaelämää, se aiheuttaa vain ahdistusta. Pyrin aitouteen, vaikka tiedän että täydellinen rehellisyys somessa on mahdottomuus. Saatan olla ensi viikolla eri mieltä kuin tänään, ja se on sallittua. Maailma ei ole mustavalkoinen.
1000 päivää unelmaa on kutsu sinulle. Haluan inspiroida, innostaa ja kannustaa sinua rakentamaan oman, itsesi näköisen oravanpyörän. Siihenkin kuuluu ikäviä realiteetteja, kipua ja sadepäiviä. Mutta kun rakastat prosessia lopputuloksen sijaan, hyviä asioita alkaa tapahtua.
Tervetuloa matkalle.
Tsemppiä!