Maalivahti, joka halusi vain juosta

Urheileminen on aina kiehtonut minua. Lapsuuteni täyttyi pihapeleistä: lätkää, futista, kirkonrottaa. Ihan mitä tahansa, missä sai liikkua. Liityin Kupittaan nappulaliigaan ja päädyin jalkapallomaalivahdiksi. Tulin siinä ”liian” hyväksi, yhdeksi alueen parhaimmista, mutta vihasin sitä.

Miksi? Koska maalivahti seisoo, ja minä halusin juosta.

Aikuisiän kynnyksellä uskalsin vihdoin sanoa ääneen, että tolppien välissä seisoskelu saa riittää. Halusin kentälle. Pärjäsin sielläkin, enkä niinkään pallotaituruuden, vaan kovan työmoraalin ja loppumattoman juoksukunnon ansiosta. Käsipalloakin tuli kokeiltua, mutta jalkapallo pysyi mukana aina koronavuosiin asti.

Lopulta aamuvirkun luontoni ja myöhäisten treenien ristiriita kävi liian suureksi. Kun iltatreeneistä seurasi ”krapulainen” olo seuraavan päivän töihin, tiesin, että oli aika luopua nappiksista. Ainoa asia, jota kaipaan jalkapallosta, on pukukoppielämä ja pelikaverit.

Garmin ranteeseen ja kohti tuntematonta

Kun jalkapallo jäi, juoksu täytti tyhjiön. Todellinen kipinä syttyi, kun sain syntymäpäivälahjaksi Garmin Fenix Solar 7 -urheilukellon (joka on ranteessani edelleen). Data alkoi kiinnostaa, lenkit pitenivät ja pohdin mielessäni, olisiko vihdoin aika juosta maraton. Tuo legendaarinen matka, joka oli ollut pitkään mielessäni.

Ilmoittauduin kesän 2021 Paavo Nurmi Maratonille itsevarmana. Ajattelin, että eihän se nyt kovakuntoiselle futarille voi niin vaikeaa olla.

Voi, kuinka vähän minä silloin tiesinkään. Siitä alkoi matka, joka on tuonut minut tähän pisteeseen. 1000 päivän haasteeseen.